Ernst & Young on yksi maailman suurimmista liikkeenjohdon ja taloushallinnon asiantuntijayrityksistä, jonka maailmanlaajuinen liikevaihto oli viime vuonna lähes 19 miljardia dollaria. Sillä on noin 130 000 työntekijää yli 140 maassa.
Suomessa Ernst & Young työllistää noin 600 henkeä Helsingissä ja 23 aluetoimistossa ympäri Suomen. Globaalin asiantuntijapalveluita tarjoavan organisaation tietotekniikkaan liittyy sekä teknisiä että tietoturvaan liittyviä haasteita. Ernst & Youngilla on käytössään dedikoitu globaali verkko, joka liittää paikalliset, eri maissa toimivat verkot yhteen. "Yhdessä maassa toimiva ratkaisu ei välttämättä toimi toisessa. Myös kustannukset nousisivat. Lisähaasteita tuovat laajat kansainväliset toimeksiannot", sanoo Jarkko Aula, Suomen Ernst & Youngin Chief Information Officer.
"Kaikki käsittelemämme asiakastieto on äärimmäisen luottamuksellista. On erittäin tärkeää, että verkkotoimittaja pystyy asettumaan saappaisiimme ja ymmärtää tarpeemme", kertoo Aula. Ernst & Young pyrkii tarjoamaan työntekijöilleen toimivat liikkuvan työn ratkaisut. "Teemme työtämme pääasiassa asiakkaan luona. Työhön kuuluu myös paljon matkapäiviä. On tärkeää, että pystymme käyttämään kannettavaa tietokonetta ja matkapuhelinta joustavasti sieltä missä olemme ilman, että esimerkiksi tietoturvasta tingitään", sanoo Aula.
TDC:n kanssa Ernst & Young aloitti yhteistyön keväällä 2007. TDC tarjoaa yhtiölle MPLS-verkkostruktuurin Suomessa. Pohjoismaista yhteistyötä ollaan tiivistämässä ja yhteistyömalleja mietitään parhaillaan. MPLS (Multiprotocol Label Switching) on dataliikenteen ohjauksesta huolehtiva tekniikka, joka takaa, että liikenne ohjautuu verkossa automaattisesti aina suorinta ja nopeinta tietä haluttuun pisteeseen. "TDC:n ratkaisuehdotus oli meille sopiva. Saimme tarvittavan kapasiteetin, jota voimme lisätä joustavasti tarpeen mukaan", Aula sanoo. Verkko on ollut käytössä syyskuusta 2007 lähtien. "Verkko lähti toimimaan erittäin hyvin, siitä krediittiä TDC:lle."
Helsingin Elielinaukiolla ja Postitalossa sijaitsevien toimipisteiden välinen tietoliikenne on yksi kriittisimmistä. "Asiakaskommunikointi on yksi tärkeimpiä liiketoimintaprosessejamme. Tämän vuoksi erityisesti verkon osalta liiketoiminnan jatkuvuuteen on kiinnitetty todella paljon huomiota."
"Yhteistyömme on tietyllä tavalla ollut myös pieni testi TDC:n suuntaan", sanoo Jarkko Aula. "Halusimme nähdä, miten he pystyvät suoriutumaan haastavasta tehtävästä. Yhteistyöhenkilö on vaihtunut muutamaan otteeseen, mutta sitä ja paria muuta projektin aloitukseen liittyvää haastetta lukuun ottamatta homma on sujunut hyvin."
Lue lisää Ernst & Yongista asiakaskokemuksissamme.
Ernst & Young
Ernst & Young on johtava maailmanlaajuinen tilintarkastuksen, verokonsultoinnin, yritysjärjestelyiden, liikkeenjohdon konsultoinnin ja liikejuridiikan asiantuntija. Yhteiset arvot ja vahva sitoutuminen laatuun muodostavat perustan 130 000 ammattilaisemme kansainväliselle yhteistyölle. Vaikutamme henkilöstömme ja asiakkaidemme sekä meitä ympäröivän yhteiskunnan kasvuun ja kehitykseen tunnistamalla mahdollisuudet ja tukemalla tavoitteiden toteuttamisessa.
www.ey.com/fi
Haaste
Ratkaisu
Hyödyt
TDC Pro on palvelukonsepti, jossa voit itse määritää kuinka sinua palvellaan.
