Kirjoita hakusana
 

Asiakascase: OK Perintä

TDC Business 2/2008, case OK Perintä.

OK Perintä tehostaa puhepalvelujaan

Puhelinperintään erikoistuneelle OK Perinnälle toimivat tietoliikenneratkaisut ovat liiketoiminnan edellytys. Yrityksen kasvaessa myös tietoliikennetarpeet ovat muuttuneet ja monipuolistuneet. TDC:n toimittamat verkko- ja puhepalvelinratkaisut ovat mahdollistaneet myös lisäpalvelujen tuottamisen perintäasiakkaille.

OK Perintä Oy on Suomen suurin yksityisomistuksessa oleva perintäalan yhtiö ja neljänneksi suurin alan toimija. Sillä on toimipisteet Vaasassa, Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Puhelinperintään erikoistuneelle toimistolle on erityisen tärkeää, että käytettävissä on monipuoliset ja teknisesti korkeatasoiset puhepalvelimet.

TDC:n ja OK Perinnän yhteistyön alkaessa yli viisi vuotta sitten OK Perinnällä oli käytössään omat puhelinvaihteet sekä eri operaattoreiden verkkoliittymiä. Talon sisäiset puhelut jouduttiin maksamaan kalliina kaukopuheluina, sillä toimistot sijaitsevat eri telealueilla. Toimintojen luotettavuuskaan ei aina ollut parasta mahdollista, joten ensimmäiseksi päätettiin yhdistää lähiverkot TDC:n IP-VPN -ratkaisulla. OK Perintä otti käyttöönsä TDC:n keskitetyssä laitetilassa Helsingin Pitäjänmäessä sijaitsevan puhepalvelimen, joka mahdollisti valtakunnalliset palvelunumerot OK Perinnän käyttöön. "Aluksi päätelaitteet vuokrattiin. Kun vuoden pilottivaiheen jälkeen varmistui, että suunta on oikea, hankimme oman palvelimen Pitäjänmäelle ja ostimme omat päätelaitteet", kertoo ICT-päällikkö Jukka Ketola OK Perinnästä.

Lisäpalvelut tarpeen mukaan

Skaalautuvaan ratkaisuun on ollut vaivatonta yhdistää lisäpalveluita aina tarpeen mukaan. Nykyään OK Perinnällä on käytössään oma Contact Center, jota on viime aikoina kehitetty vastaamaan kasvun haasteisiin. Seuraavaa laajennusta ollaan jo suunnittelemassa, sillä kasvu ei näytä hidastuvan ja uusille toimipaikoille on tarvetta. "Kasvun myötä myös tietoliikkennetarpeemme ovat kasvaneet ja monipuolistuneet. TDC on pystynyt vastaamaan näihin muuttuviin haasteisiin kokonaisvaltaisesti ja kustannustehokkaasti. Yhteistyömme TDC:n kanssa on sujunut hyvin, sillä molemminpuolinen luottamus on vahva. Jos joskus haasteita on ollutkin, niistä on aina selvitty. Vuosia kestänyt yhteistyö on hionut toimintatapoja puolin ja toisin. Oma nimetty yhteyshenkilö on merkittävä lisäpalvelu. Kun nimen ja numeron takana on tuttu kaveri, yhteistyö sujuu ja voi esittää tehokkaita täsmäkysymyksiä", Ketola naurahtaa.

Parhaimmat ratkaisut yhteistyöllä

OK Perinnän liiketoiminnan kannalta puhelinjärjestelmän toimiminen on erityisen kriittistä. Vaasassa sijaitsevassa Contact Centerissä OK Perinnän toimeksiantajia palvelee 30 ammattilaista. Contact Centerin ratkaisuissa on kiinnitetty erityistä huomiota linjojen vikasietoisuuteen. Tämän vuoden alussa otettiin käyttöön muun muassa kahdennettu puhepalvelin. "OK Perinnän ensisijaisena tavoitteena on paras mahdollinen onnistumistulos perinnässä. Teemme perintätyön aina mahdollisimman yksilöllisesti. Emme tyydy tavanomaisiin ratkaisuihin, vaan kehitämme toimintaamme jatkuvasti yhteistyössä toimeksiantajiemme kanssa. TDC:n toimintatavasta löytyy paljon yhtäläisyyttä", Ketola kiteyttää.

Lue lisää OK Perinnästä asiakaskokemuksissamme.

Info: 

OK Perintä

  • Puhelinperintään erikoistunut perintäalan yhtiö
  • Toimipisteet Vaasassa, Helsingissä, Turussa ja Tampereella
  • Henkilökunnan määrä noin 60
  • Vanhat päällekkäiset järjestelmät ja puhelinvaihteet korvattiin TDC:n nykyaikaisilla IP-puhe­palvelin -ratkaisuilla
  • Kaikki ratkaisut haluttiin samalta toimittajalta
  • TDC:n tietoliikennepalvelut kattavat OK Perinnän kaikki tarpeet

Keskeisimmät palvelut

  • IP-Kommunikaatiopalvelin: Alcatel-Lucent OmniPCX Enterprise
  • Monikanavainen Alcatel-Lucent OmniTouch Contact Center
  • CC Supervisor - hallinta ja raportointityökalu
  • CCAgent - asiakaspalvelijan pc-käyttöliittymä
  • Alcatel-Lucent OmniVista
  • Neuvottelupalvelut
  • IP-VPN
  • Internet