Kirjoita hakusana
 

2/2009 Videoneuvotteluja rajoittaa enää mielikuvitus

TDC Business 2_09 TimeMill

Videoneuvotteluja rajoittaa enää mielikuvitus

Videoneuvotteluihin erikoistunut TimeMill haastaa yrityspäättäjät.

Nyt on aika herätä ja ajatella, mitä videoneuvottelut mahdollistavat, toimitusjohtaja ja perustaja Tommi Vilhunen lataa.

Teknologiajohtaja Matti Kurjen mukaan kyseessä on ”vuosikymmenen kannattavin päätös”, sillä videoneuvottelulaitteista on tullut helppokäyttöisiä ja toimintavarmoja. Rajana on enää yritysten kyky keksiä niille omaa toimintaansa tehostavia käyttötarkoituksia.

Joudumme taklaamaan paljon ennakkoluuloja ja vanhentuneita käsityksiä, joiden mukaan videoneuvottelut olisivat vaikeita tai huonolaatuisia. Haluamme näyttää, että niillä voi tänä päivänä aidosti korvata palavereja, Vilhunen kertoo.

Sisäiset videopalaverit ovat monille arkipäivää, mutta maailmalla edelläkävijät keksivät jo keinoja hyödyntää videoviestintää myös ulospäin. Yksi TimeMillin asiakkaista on perustanut videotulkkauspalvelun, jolloin asiantuntijan ei tarvitse liikkua ollakseen läsnä palavereissa.

Valmiiksi koottu palapeli

Emme halua, että meille käy kuten edelliselle sukupolvelle, jonka laitteet jäivät pölyyntymään käyttämättöminä, koska ne eivät toimineet tai niitä ei osattu käyttää, kertoo Kurki.

Siksi TimeMill tarjoaa videoneuvottelua palveluna, joka sisältää laitteiden lisäksi asennuksen, koulutuksen ja tuen.

Juttelemme asiakkaan käyttötarpeista, toimitiloista ja henkilöstön määrästä ja otamme kokonaisvastuun, jotta asiakkaan ei tarvitse kamppailla toimivuuden kanssa. Yritämme keksiä isot ja pienet esteet, joita käytölle voi olla: nappeja ei saa olla liikaa, ja teknologia piilotetaan tarvittaessa seinään.

TimeMillin ei tarvitse vaivata IT-väkeä neuvottelupöytään, kun palvelua ensin aletaan suunnitella.

Ratkaisu on IT-mielessä äärettömän kevyt, eikä yrityksen henkilöstön tarvitse käytännössä tehdä mitään. Tärkeintä on yrityskulttuurin muutos. Kun palaveritavat muuttuvat, on olennaista, että johtoryhmästä löytyy tahtoa pistää sellainen liikkeelle, Kurki sanoo.

ROImat lupaukset

Videoneuvottelut säästävät matkakustannuksia ja aikaa, kuuluu yleinen mantra.

Investoinnin takaisinmaksuaika on parhaimmillaan kuukausia. Jos palvelu maksaa alle tuhat euroa kuussa, voi laskea että kotimaassa säästöihin riittää kaksi matkustuspäivää kuussa. Pohjoismaista matkustusta ajatellen riittää yksi matkustuspäivä kuussa.

Matkustuskulujen lisäksi videoneuvottelut vähentävät luonnollisesti myös ympäristön kuormitusta.

Olemme toimittaneet Aasiaan ja Pohjois-Amerikkaan saakka, mutta ei tarvitse olla monikansallinen yritys hyötyäkseen videoneuvotteluista, Vilhunen sanoo.

Kovien arvojen kuten liiketoiminnan tehostamisen lisäksi osa TimeMillin asiakkaista on ottanut palvelun käyttöön hyvinvointisyistä. Henkilöstö voi paremmin, kun pakolliset matkustuspäivät vähenevät.

Haaste lukijoille

TimeMill tekee tiivistä yhteistyötä TDC:n kanssa, sillä videoneuvottelujen kannalta on tärkeää, että tietoliikenne pelaa. Yrityksen perustajat ovatkin tehneet pitkät urat TDC:llä ja kertovat perustaneensa TimeMillin, koska uskovat videoneuvottelujen kuuluvan jatkossa jokapäiväiseen toimistotyöhön.

Kasvokkain on luonnollista viestiä ja mitä yleisemmiksi päätteet tulevat, sitä laajemman joukon niillä tavoittaa ja sitä enemmän niistä on hyötyä.

Kurjen mukaan tärkeintä on löytää tapa, jolla palvelua voi omassa liiketoiminnassa hyödyntää.

On harvanlaista toimintaa, jota video ei parantaisi, joten vain mielikuvitus on rajana, Kurki sanoo.

Lopuksi Kurki ja Vilhunen heittävät konkreettisen haasteen: TimeMill julistaa tämän lehden lukijoille bisnesideakilpailun.

Palkitsemme parhaan asiakkaalle uutta liiketoimintaa luovan käyttötavan videoneuvotteluille. Idea on myös toteutettava organisaatiossa, ja voittaja palkitaan omalla TimeTraveller-laitteella. Hyvät ehdotukset voi kertoa suoraan TimeMillin toimitusjohtajalle numeroon 045 657 6814 tai osoitteeseen tommi.vilhunen@timemill.fi.