Vuoden alussa startanneen Talent-ohjelman saldona TDC:llä on nyt aimo annos konkreettisia askelmerkkejä strategian tuomiseksi käytäntöön.
Talent-ohjelman tarkoituksena on tunnistaa yrityksen erityiset lahjakkuudet ja osaamisen hyödyntäminen strategian toiminnallistamisessa. Ensimmäisten talenttien saatua työnsä päätökseen on yhteenvedon aika.
“Talent-työskentely auttoi meitä näkemään entistä kirkkaammin eri liiketoiminta-alueiden strategisesti tärkeimmät painopistealueet. Tulokset vahvistavat myös millaisilla toimenpiteillä ja aikataululla tavoitteisiin päästään ja mitä investointeja tarvitaan. Tämän ansiosta ensi vuoden budjettiin on pystytty vielä tarkemmin korvamerkitsemään tärkeimmät tavoitteet ja myös liikevaihto-odotukset. Se helpotti merkittävästi budjettisuunnittelua”, toimitusjohtaja Esa Parjanen kertoo tyytyväisenä.
Kolmen Talent-ryhmän kesken kilpailtiin innovatiivisimmasta ja parhaiten toteutettavasta strategisesta ehdotuksesta. Voittajatiimi valittiin TDC:n ja työssä mukana olleiden strategia-ammattilaisten kesken. Voiton vei Professional Services -tiimi, joka sai palkinnoksi matkan Piilaaksoon, San Franciscoon. Matkan aikana ryhmäläiset tutustustuivat sosiaalisen median maailmaan Facebookilla ja Googlella. TDC:n yhteistyökumppani Ciscolla voittajat näkivät myös kuinka kansainvälinen jättiläinen edistää innovaatioita ja asiakastyytyväisyyttä Cisco Advanced Services and Professional Services -toiminnalla.
Talent-ohjelma toi paljon uusia ideoita myös johtoryhmän jäsenille. Se auttoi johtajia jäsentämään toimintaansa uudella tavalla ja kääntämään strategiatyössä helposti syntyvää helikopteriperspektiiviä entistä konkreettisempaan suuntaan. Strategia peilautuu nyt vielä tiukemmin siihen, mitä markkinoilla ja yrityksissä juuri tällä hetkellä tapahtuu.
Jo ensimmäinen Talent-ohjelma sai TDC:n johdon vakuuttuneeksi prosessin toimivuudesta. Hyvät kokemukset sinetöivät toimitusjohtaja Parjasen päätöksen: Talent-työ TDC:llä jatkuu. Missä muodossa, se jää vielä nähtäväksi. Kuten Talent-ohjelmakin osoitti, aina on oltava avoin uusille ideoille ja innovaatioille!

TDC Service Online -itsepalveluportaalin kautta voit hallita tuotteitasi ja palveluitasi - silloin kun sinulle parhaiten sopii.
Haluamme olla asiakkaillemme parasta palvelua tarjoava teleoperaattori. Kuinka sen teemme? Katso manifesti paremman palvelun puolesta.